Tatuointiharjoittelu | Krunikan Leima | Helsinki
Krunikan Leima on viihtyisä tatuointiliike Helsingin sydämessä Unioninkadulla. Tatuoijina toimivat Elisabet Waris, Parn Zanco, sekä Ilari Musta.
tatuoinnit,helsinki,tatuointi,hinta,tattoo,finland,tatuointiliike,krunikan,leima,parn zanco,ilari musta, elisabet waris
3983
single,single-post,postid-3983,single-format-standard,ajax_fade,page_not_loaded,,select-theme-ver-3.2.1,menu-animation-underline,wpb-js-composer js-comp-ver-4.12,vc_responsive

Viime kesänä me tehtiin ekaa kertaa Krunikan Leiman Asiakastyytyväisyyskysely, jossa kysyttiin myös meidän asiakkaiden mielipidettä siihen mikä olisi mielenkiintoinen blogiaihe. Tatuointiharjoittelu nousikin korkeelle ja nyt ajateltiin ainakin kerran kuussa postailla aiheesta vähän lisää. Tän ekan postauksen mä (Ilari) kirjoittelen itse, mutta jatkossa meidän harjoittelija, eli Klaudia Kujansuu, kertoo sit vähän enemmän siitä mitä harjoitteluun käytännössä kuuluu. Mut nyt vähän taustaa ja ajatuksia noin ylipäätään tatuointiharjoittelusta.

 

Kuinka hankala harjoittelijaksi on päästä?

Se, että tatuointialalle ei ole oppilaitoksia mistä valmistua ammattiin, ei tarkoita sitä etteikö alalla olisi ”pääsykokeita”. Harjoittelupaikkoja on rajallisesti, eli käytännössä sen verran mitä liikkeillä on halua tai tilaa ottaa uusia tyyppejä oppiin. Helsingissä tatuointiliikkeitä ehkä viitisenkymmentä, joista puolella on tapana pitää harjoittelijoita. Uusia harjoittelijoita liikkeet ottaa ehkä 2-4 vuoden välein, joka tarkoittaa suurinpiirtein sitä, että Helsingissä 8 harjoittelijaa löytää harjoittelupaikan tatuointiliikkeestä vuoden aikana.  Kahdeksan.

Harjoittelupaikkahakemuksia tulee välillä viikottain, välillä ehkä yksi kuukaudessa. Aika monella se tuntuu olevan B-vaihtoehto, kun opiskelupaikkaa ei avautunut. Aika moni taas kertoo, että on aina tykänny piirtää ja funtsinu, että ”vois alkaa tekeen tatskaa”. Yritämme kohteliaasti ja neuvoja antaen vastata jokaiselle harjoittelupaikkaa hakeneelle, mutta totuus on, että jos meillä on paikka avoinna, niin on meillä myös aika kovat vaatimukset harjoittelijan suhteen.

 

Krunikan Leiman harjoittelijan haku

Ehkä aika poikkeuksellisesti me lähdettiin etsimään harjoittelijaa viime syksynä, sen sijaan, että oltais omista verkostoista tai niistä meille hakeneista harjoittelijoista otettu joku. Tehtiin hakemus, jossa pistettiin jo aika kovat vaatimukset valmiiksi, eli hakijalta odotettiin sitä, että ”osaa piirtää paremmin ku meidän liikkeen tyypit”, hallitsee digitaalisen median, on mielellään käynyt taidekoulun ja on hyvä tyyppi ikähaarukassa 18-26. Ensisijainen sosiaalisen median kanava oli Finconauts, eli suomalaisten digitaalisen taiteen osaajien Facebook-ryhmä.

Hakemuksia tuli vähän yli 20 ja niistä kolme oli sellaisilta tyypeiltä, jotka meidän mielestä täytti ne vaatimukset mitä me oltiin asetettu. Klaudialla oli viimeinen vuosi meneillään taideopinnoistaan ja muutaman mutkan kautta, päädyttiin ottamaan hänet koeajalle. Mä itseasiassa sanoin Klaudialle (kuten myös aikoinaan Elisabetille), että se portfolio ei vaan oo tarpeeksi hyvä, mikä (molempien tapauksessa) johti hirveeseen kiukkuuntumiseen ja portfolio meni uusiksi. Ja sieltä, helvetin kovan duunin kautta, alkoi myös välittyä kuva todella lahjakkaasta kuvataiteilijasta, mutta myös henkilöstä, joka on valmis tekemään hulluna duunia unelmiensa eteen.

 

Paska ammatti, en suosittele…

Tatuoijan ammatti on itseasiassa aika paskaa. Siis AMMATTI. Työ itse on parhaimmillaan parasta mitä voi kuvitella. Itse tulin alalle duuneista, missä mulla oli loistavat työsuhde-edut. Oli pitkät palkalliset lomat, lomarahat, lounasedut, todella kattava työterveyshuolto + hammashuolto, mahdollisuus työsuhdeautoihin ja asuntoihin, palkka oli myös vähän eri levelillä. Tatuoija on yleensä yksinyrittäjä, joka toimii jonku toisen yksinyrittäjän liiketilassa vuokrapenkillä. Eläkemaksut ja vakuutukset on usein minimissä, yksinyrittäjällä lomat on yleensä palkattomia. Työterveyshuolto hoituu jonottamalla terveyskeskukseen. Vähennyksiä toki saa ja myös itse vaikuttaa siihen kuinka paljon sitä duunia tekee.

Mutta harjoittelijalla se vasta paskaa onkin. Jos lähdetään siitä, että harjoittelu kestää 2-3 vuotta ja se oikeasti vaatii sitä, että harjoittelu tekee töitä täyttä työviikkoa. Se ei voi (mun mielestä) olla sitä, että se on ilta- ja viikonloppuharrastus.  Se on vähintään 40 tuntia viikossa. Ympäri vuoden. Kuulostaa ihan ok? Aivan varmasti, mutta ongelma onkin siinä, että millä sä rahoitat sen 2-3 vuotta? Siihen ei saa opintotukea, TE-toimisto välillä innostuu tukemaan osaa harjoittelijoita maksimissaan 6 kuukauden työkokeilulla, mutta sen jälkeen homma menee hankalaksi. Harjoittelijanakin joudut pyörittämään joko toiminimeä tai laskuttamaan asiakkaitasi laskutusosuuskunnan kautta kuten Eezyn tai Ukon.

Sit vähän matematiikkaa. Käytännössä jos sä haluut tatuoimisesta suurinpiirtein normipalkkaisen duunin, niin sun täytyy tehdä noin 5000 euron myynti (alv 24%) kuukaudessa. Siitä 5000 eurosta lähtee ensin noin tonni alveihin. Sen jälkeen toinen tonni eläkkeisiin ja vakuutuksiin. Sit tulee studion osuus joka on about tonni myös ja joka mahdollisesti kattaa parinsadan euron tatuointitarvikkeiden kulutuksen kuukaudessa. Sit tulee loputon määrä kaikkii muita pienempii maksuja. Jonka jälkeen tulee vasta se henkilöverotus. Tilille tuosta 5000 eurosta tipahtaa ehkä 1700 euroa, joka vastaa noin 2200 euron bruttopalkkaa.

Mutta ei se harjoittelija pääse tuohon 5000 euron myyntiin ainakaan pariin ekaan vuoteen. Tai jos pääsee, niin sit se palaa loppuun viimeistään kolmantena. Vaihtoehtoina on joko lähtee loiseksi ja kusettaa verottajaa ja kanssaihmisiä tekemällä harjoitteluduuninsa pimeenä (se 1700 euron myynti on jo helpompi hoitaa jos jokaisen euron vetää asiakkaalta omaan taskuun ja vuokrapenkkiläisenä ei edes aiheuta liikkeenpitäjälle harmaita hiuksia, koska ite on vastuussa perseilyistään) tai sit löytää tatuointiliike, joka pystyy oikeesti tukemaan harjoittelijaa uransa alussa. (On muitakin vaihtoehtoja, kuten elää vanhempien tai muiden kanssaihmisten elätettävänä). Joka tapauksessa tie on kivinen.

 

Krunikan Leiman säännöt

Meillä lähtökohtana harjoittelulle on kolme simppelii asiaa. Yksi. Sä oot tajuttoman hyvä piirtäjä, jolloin piirtämistä ei tarvitse harjoitella iholle. Sen sijaan suunnittelu on se, mitä sä et osaa. Se, että kuva suunnitellaan ihmisen vartalolle muuttaa pelin sääntöjä täysin ja siitä sulla ei oo kokemusta. Siksipä sun treeni keskittyy pitkälti kuvansuunnitteluun, tarinankerrontaan, värioppiin ja muihin asioihin, joista sut toivottavasti tunnetaan myöhemmin. Kaksi. Sä oot osa studiota. Samal viival, tasa-arvoisena. Käytännössä tarkoittaa sitä, että jos sulla ei oo luontevaa olla osana muuta porukkaa, niin sit sä oot väärässä paikassa. Ensimmäinen 6-12 kk katotaan miten sun arvot kohtaa muiden työntekijöiden arvot. Nauraks samoille asioille, vittuiletko silleen, että se pysyy hyväntahtoisena, eikä loukkaa ketään. Hoidat hommat kans silleen, että muut kunnioittaa sua. Etkä perseile (ei pimeetä duunia, ei krapuloita työajalla, ei draamaa, ei diivailua, ollaan ajois duunis, hoidetaan siivoukset yms). Ja toki, sulta odotetaan myös sitä, että osoitat arvostuksen ja kunnioituksen muita kohtaan. Meillä ei oo nokkimisjärjestystä, mutta meillä kaikki kantaa vastuuta asioista. Kolme. Se tatskaaminen tulee sit ku on sen aika. Mut ensimmäiset 6kk et edes koske koneisiin. Ja meillä kaikki opettaa toisiaan. Myös sä. Kaikilla on aina jotain annettavaa toisille. Ja se opiskelu ei lopu koskaan.

 

Sit se Klaudia…

Klaudialla tulee vuodenvaihteessa vuosi täyteen. Ensimmäinen kuusi kuukautta meni mentoroitavana, samalla kun hän teki taideopintoja loppuun. Mentorointi käytännössä tarkoittaa sitä, että Klaudia pyöri meillä nurkissa kuuntelemassa ja oppimassa, myös piirtämässä, mutta hän ei tehnyt yritykselle mitään rahanarvoista työtä. Ei siis siivoamista, ei harjoitustatskoja tms. Syy tähän oli simppeli – kaikki muu olisi ollut Kelan tai verottajan kusettamista. Sit kun Klaudia kesäkuun alussa valmistui, niin oltiin yhteydessä TE-Toimistoon ja sovittiin 6kk:n työkokeilusta. Klaudia tekee harjoitusduuneja, saa siihen tukea, mutta palkkaa ei makseta. Tää on valtavan suuri apu tatuointiharjoittelijalle, mutta se kuusi kuukautta menee nopeasti ja on juuri loppumassa. Ja nyt alkaa se vaikea osuus…

Joulukuussa alkaa Klaudian työ.  Tää ensimmäinen vuosi on antanut siihen hyvät eväät. Ehkä suurimpia haasteita on ollut löytää sellainen tekotyyli ja tapa, joka jaksaa motivoida, jonka tekeminen tuntuu hyvältä ja kun niitä designeja piirtää, niin niistä diggaa vielä vuodenkin päästä. Tää viimeinen näistä oli vuosi sitten yks Klaudian suurimmista esteistä – kuva ”pilaantui” hänen silmissään about kolmes neljäs päivässä. Nyt fiilis niihin säilyy. Toinen tärkee juttu on ollut löytää rohkeus ja varmuus tatuoimiseen. Se, että kone toimii omissa käsissä niin, että tietää mitä se tekee iholle. Mukavuusalue. Se, että iholle syntyy juuri sitä mitä on hakusessa. Myös oikeiden neulojen ja värien, sekä tekniikan löytäminen on ollut äärettömän tärkeetä.

Mut kaikista kovin juttu Klaudiassa on itsevarmuus. Tällä ei oo tekemistä sen kans, että uskaltaako avata suunsa tai esiintyä yleisön edessä vaan tää on itsevarmuutta taiteentekemiseen. Klaudian vahva öljyvärimaalaustausta tekee sen, että esimerkiksi värienkäyttö on todella rohkeeta, mutta myös älyttömän toimivaa.

Mutta riittääkö tää? Joulukuussa Klaudia törkätään saman tien syvään päätyyn. Vuokrat pitäis maksaa nyt omalla työllä. Jokainen kuva pitää suunnitella erikseen ja niiden pitää olla niin hyvii, että itte on valmis antamaan sille kuvalle arvosanaksi vähintään 9+. Ensvuosi tulee olemaan ihan hullun rankka, mutta 2018 jälkeen homma on jo huomattavasti helpompaa.

Toivottavasti mä oon onnistunut antamaan hyvän pohjan nyt Klaudian blogipostailujen seuraamiselle. Kaikki kannustaminen on tervetullutta ja toivottua, kuten myös tatskakyselyt, joita voi kysellä meidän etusivun lomakkeella.

Kiittäen,
Ilari Musta 

 

No Comments

Post a Comment
home